News
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on mediatietojen mukaan asettamassa USA:n ja EU:n välisissä kauppaneuvotteluissa ...
”Nyt on viimeinen hetki sopia, jotta työntekijät eivät menettäisi tuloja korotusten viivästymisen takia”, Paltan ...
Jo viime vuosi oli Tel Avivin pörssissä ennätyksellinen, vaikka Israelin ja Gazan välinen sota jatkui koko vuoden. Hamasin ...
Toisella neljänneksellä tökki etenkin konsernin premium- ja luksusmerkkien myynti. Bloombergin mukaan syy siihen löytyy ...
Jo viime vuosi oli Tel Avivin pörssissä ennätyksellinen, vaikka Israelin ja Gazan välinen sota jatkui koko vuoden. Hamasin ...
Euroopassa osakekurssit etenivät laskussa, kun Valkoisesta talosta odotetaan EU:n tullikirjettä. Markkinakatsausten mukaan ...
Aamun kovin nousija oli teknologiayhtiö Bittium (+5,6 %). Kovimmasta laskusta vastasi puolestaan SSH Communications Security ...
Fortumin osaketta eläkevakuuttajat arvioivat keskenään hyvin eri tavoin. Eläkeyhtiöillä oli merkittävä rooli kevään ...
Finanssijätti JPMorgan Chasen toimitusjohtaja Jamie Dimonin mukaan Euroopan ja Yhdysvaltojen välistä yhtenäisyyttä pitäisi ...
Bioretec on nimittänyt tekniikan kandidaatti René Even operatiiviseksi johtajakseen ja johtoryhmän jäseneksi. Evellä on yli ...
Aasian ja Tyynenmeren alueen osakemarkkinat olivat perjantaina pääosin nousussa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti ...
Puhtaasta suomalaisvedestä on vuosia toivottu vientihittiä. Toistaiseksi vain yhden firman tulos vakuuttaa vuodesta toiseen.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results